Konttiravintolan kesä loppusuoralla

Konttiravintola Morton tulee Varkauden Hertunrantaan myös kesällä 2016

Kalenteri juoksee jo elokuuta, joten Mortonin konttiravintoloiden kesäkausi on kääntymässä loppusuoralle. Kaikki kolme konttiravintolaa (Pieksämäki, Äänekoski ja Varkaus) ovat vielä avoinna joka päivä sunnuntaihin 9.8. saakka.

Varkaudessa ja Äänekoskella luukut aukeavat vielä kerran seuraavana viikonloppuna eli perjantaina 14.8 ja lauantaina 15.8. torstaista sunnuntaihin (13. – 16.8.).

Jäikö visiitti Konttiravintolaan tekemättä? Ei hätää, sillä olemme mukana Satoa – ruokafestivaaleilla Kuopiossa 28. – 29.8. sekä StreetJKL -tapahtumassa Jyväskylässä 11.-12.9.

Vaikka kesää on vielä jäljellä nyt voisi jo kysyä millainen on ollut kesä 2015? Kysymyksiin vastaa Mortonin yrittäjä Jarna Kaplas.

Miten kesä on mennyt?

– Aurinkoisella kelillä väkeä on riittänyt jopa aiempia vuosia paremmin. Säiden puolesta kesä on ollut erityisen haastava, sillä viileitä ja sateisia päiviä on ollut poikkeuksellisen paljon.  Viimeksi näin vähän hellepäiviä on ollut vuonna 1962.

Pieksämäen torilla olimme nyt kolmatta kesää ja Varkauden Hertunrannassa toista. Tänä kesänä konttiravintoloidemme määrä kasvoi kolmeen ja sen myötä saavuimme myös Keski-Suomen puolelle, Äänekoskelle. Asiakkaat ovat löytäneet rantapuistoon ja vastaanotto on ollut varsin ilahtunutta. Yllättävän moni asiakas on ehtinyt kesän aikana käydä vierailemassa kaikissa kolmessa konttiravintolassa, pisteet siitä heille.

Kolmas konttiravintola asettui Äänekoskelle tällä porukalla.

Kolmas konttiravintola asettui Äänekoskelle tällä porukalla.

Missä konttiravintolat ovat ensi kesänä?

– Ne päätökset tehdään vasta sitten, kun ollaan saatu kesäkausi kokonaan pakettiin. Koska konttiravintolat on tehty liikuteltavaksi olisihan sitä hauska mennä ilahduttamaan jotain uutta paikkakuntaa. Sen voin kuitenkin kertoa, että ainakin Varkaudesta meidät löytää myös ensi kesänä.

Tykkää meistä Facebookissa ja pysyt perässä konttiravintolan liikkeistä myös tulevaisuudessa: http://www.facebook.com/konttiravintola