Mitä tehdä Varkaudessa? Lue Konttiravintolan vinkit

Varkauden Konttiravintola on väriltään kullankeltainen.

Varkauden Hertunrannan rantatorilla kullankeltainen Konttiravintolamme on nyt kolmatta kesää. Tämä parinkymmenentuhannen asukkaan pohjoissavolainen kaupunki on myös toisen Konttipaikkakuntamme Äänekosken tavoin tunnettu teollisuuskaupunkina. Tiestikö muuten, että Varkaudessa sijaitsee Suomen itäisin ruotsinkielinen koulu?

Myös Varkauden Konttiravintolalla tapahtuu kesän mittaan. Esimerkiksi heti tänään keskiviikkona klo 19 luvassa on Stand Up-komiikkaa parin tunnin verran, mukana esimerkiksi Suomen palkituin koomikko Risto Koo. Ensi lauantaina 16.7. Konttiravintolan viereisessä puistossa pelataan nurmifutsal-turnaus ja klo 16-20 välillä Konttiravintolan terassilla Hertunrannan musanurkassa musisoi useampiakin artisti.

No, mutta sitten niihin kohteisiin joita me suosittelemme tarkastamaan.

Mekaanisen musiikin museo

Mekaanisen musiikin museo on varsin ainutlaatuinen nähtävyys jopa koko maailman mittakaavassa. Noin tunnin mittaisilla varsin lennokkaalla tyylillä vedeteyillä opastetuilla kierroksilla pääsee sukeltamaan suoraan ällistyttävien soivien koneiden historiaan ja kuulemaan esimerkiksi posetiiveja, itsestään soivaa haitaria, viime vuosisadan alun Dolby Surroundia sekä hyvin vaikuttavaa, maailman suurinta orkestrionia, 75-soittajan Popper Goliathia.

Museo on saanut alkunsa Saksasta kotoisin olevan Jürgen Kempfin ja hänen vaimonsa Liisan yksityiskokoelmasta. Kempfin perhe on pyörittänyt museota jo yli 30 vuoden ajan. Ympäri maailmaa hankittuja automaattisia soittokoneita on museon kokoelmissa useita satoja ja vanhimmat niistä ovat peräisin 1850-luvulta.

Mekaanisen musiikin museo Heinäkuussa museo on auki joka päivä ja tämän erikoisuuden takia kannattaa ehdottomasti Varkauteen lähteä pidemmänkin matkan päästä.

Mekaanisen musiikin museosta hämmästyttäviä soivia koneita löytyy useita satoja. Kuva: Mekaanisen Musiikin Museo

Mekaanisen musiikin museosta hämmästyttäviä soivia koneita löytyy useita satoja. Kuva: Mekaanisen Musiikin Museo

Kahvila Wanha Asema

Jos olet kesäretkellä Varkaudessa, niin sopiva hengähdys päivän keskelle voisi löytyä vanhassa asemarakennuksessa sijaitsevasta sisustuskahvilasta. Kesäaikaan terassilta voi seurailla esimerkiksi paikallisjunan puksutusta. Luonnollisesti Wanha asema sijaitsee nykyisen aseman vieressä.

Paikka on upean tunnelmallinen. Erikoiskahvien, haudutetun teen ja perinteisten kahvilaherkkujen rinnalla on tarjolla myös esimerkiksi hattaroita. Kahvittelun kannattaa pyörähtää sisustuspuodin kautta, sillä samantapaista klassista tyyliä on mahdollista hankkia täältä myös kotiin vietäväksi.

Sisustuskahvila Vanhan Aseman herkkuja

Sisustuskahvila Vanhan Aseman herkkuja

Kämärin luontopolku

Jos haluaa astua luontoon ei Varkauden keskustasta tarvitse lähteä kauas. Aivan keskustan tuntumassa sijaitsee Kämärin luontopolku, joka kiertää samannimisen saaren ympäri. Ämmänkosken ja Taipaleen Kanavan välissä kiemurteleva vehreä polku on pituudeltaan noin kolme kilometriä ja maastoltaan varsin helppokulkuista.

Polun varrella on yhteensä 16 rastipistettä, joista löytyy lisätietoa ympäröivästä suojellusta luonnosta. Rastipisteet on merkitty saukko-merkeillä ja onpa kuulema toisinaan alueen nimikkoeläin, saukko saattanut itsekin käydä näyttäytymässä retkeilijöille.

Kämärin luontopolku. Kuva: Visitvarkaus.fi

Kämärin luontopolku. Kuva: Visitvarkaus.fi

Sampea ja Samppanjaa

Suomen festivaalikesään oman pikantin säväyksensä tuo Varkaudessa jo perinteiseksi muodostunut Sampea ja Samppanjaa. Tapahtuma täyttää Varkauden Itsenäisyyden puiston, Pirtinvirran rannalla elokuun 12. ja 13. päivä.

Nimensä mukaisesti tapahtumassa todellakin on tarjolla kuohujuomaa sekä syötävää, jonka raaka-aineena on täällä päin hieman harvinaisempi, suurikokoinen kala, sampi.

Ruuan ja juoman lisäksi festivaaliväkeä kahtena iltana laulattavat Chisu, Juha Tapio, Anna Abreu, Vesala, Osmo’s Cosmos, Lipsaset. Lauantaina päivällä perheen pienimpiä viihdyttää Jytäjyrsijät.

Paula Vesala. Kuva: Viivi Huuska / Warner Music Live

Paula Vesala. Kuva: Viivi Huuska / Warner Music Live

Ilmainen kesäfillari

Näiden heittämiemme vinkkien lisäksi kesäisestä Varkaudesta löytyy monta muutakin kivaa paikkaa. Jos haluat tutustua enemmän kaupunkiin ja sen lähiympäristöön on keltainen kaupunkipyörä on erinomainen vaihtoehto. Jopo-mallisen pyörän saa lainattua ilmaiseksi vuorokauden ajaksi henkilöllisyystodistusta vastaan. Fillarilla on näppärä täräyttää vaikka burgerille Konttiravintolaan Hertunrantaan. Pyörien lainauspisteet ovat Etsivätoimisto sekä K-Market Herttu.

Jos ei polkeminen kiinnosta, niin kaupunkia pääsee kiertämään myös hyppäämällä Katujuna Kalakukon kyytiin.

Varkauden kesäpyörät. Kuva: Visitvarkaus.fi

Varkauden kesäpyörät. Kuva: Visitvarkaus.fi