Aurinko ja aamianen – parasta Helsingin aamuissa

Helsingin Morton on ollut avoinna marraskuusta lähtien. Ensimmäisten kuukausien aikana oon huomannut, että näissä Konttiravintolan aamuhetkissä on sitä jotain.

Aamuaurinko nousee ujosti tuolta meren takaa. Näin tammikuussa auringonvaloa osaa arvostaa erityisesti. Ensin se värjää kauniisiin kullansävyihin satamanosturit, sitten Clarion -hotellin korkeat seinät ja lopulta tämän meidän konttiravintolan. Valo tulvii jokaisen lasin läpi ja lämmittää koko tunnelman hetkessä. Ah, miten ihanaa. Tuo aamun hetki tuntuu lähes maagiselta. Tää kuva on napattu juuri hetkeä ennen, kuin avataan aamulla ovet teille.

Helsingin Morton tammikuisena aamuna, hetkeä ennen avaamista

Mun täydelliseen aamuun kuuluu hyvä kahvi, ihana aamupala ja rauhallinen hetki niiden nauttimiseen. Oon aika varma etten oo ainoo kelle tällanen kaava toimii. Siks oon ollut erityisen fiiliksissä, kun olen päässyt suunnittelemaan aamiaisia, joita Helsingin Mortonissa on tarjolla. Nuo aamiaismenut kokonaisuudessaan löytyvät Menu-sivulta, mutta haluaisin nyt kertoo muutaman ajatuksen näitten menujen takaa ja siitä miks ne ovat sellaisia, kun ovat.

Ajatuksia aamiaisesta

Jotain tuttua ja jotain jännittävää. Tää oli se pohja-ajatus millä lähdettiin Helsingin Mortonin aamiaismenuja alunperin miettimään. Mun mielestä on kiinnostavaa, jos tuttuihin juttuihin pystyy löytämään jotain ihan uutta vaikka yllättävällä makuyhdistelmällä tai jännittävällä yksityiskohdalla. Miltä sun korvaan kuulostaa chia-pellavapuuro vadelma-salmiakkihillolla? Tai ihan aito, oikee karjalanpiirakka sinihomejuustomoussella ja pihlajanmarja-omenahillolla? Kummassakin jotain tuttua, mutta myös jotain aika yllättävää. Eikö? 

Aivan kuten muissakin Mortonin jutuissa, myös aamiaisessa yksi tärkeistä lähtökohdista on ollut käyttää pienten, kotimaisten tuottajien tuotteita, jos vain mahdollista. Esimerkkinä vaikka se, että aamiaisen mantelicroissantit meille leipoo Greenbake -leipomo täällä Helsingissä ja teet tulee ihanalta Teeleidiltä Jyväskylästä. Oma suosikkijuttuni on nuo aidot karjalanpiirakat, jotka leipoo meille Sorsan Kotileipomo, Liperissä, Pohjois-Karjalassa. Musta se on aika siistiä, että jokainen piirakka tehdään käsityönä. Tottahan toki karjalanpiirakat ovat herkullisia ihan pelkiltään vaikka voilla aateloituna, mutta haluttiin niihinkin löytää jotain ihan uutta. Lopulta päädyttiin laittamaan piirakan kaveriksi sinihomejuustomousse (Peltolan Blue-juustosta, best) ja pihlajanmarja-omenahillo. Tää kombo toimii aivan superhyvin! Saattaa kuulostaa aika jännittävältä, mutta rohkaisen testaamaan. 

Kun suunniteltiin näitä aamiaisia kokeiltiin testikeittiössä paljon kaikenlaista. Lopputuloksena oli niiiiin monta ihanaa juttua, että ei maltettu niitä tiivistää vaan yhteen aamiaismenuun, joten nyt tarjolla on kaksi erilaista aamiaismenua. Molemmat on ihan super, vaikka nyt ite sanonkin! Jos haluaa yhdistellä juttuja molemmista menuista tai ottaa vain jonkun yksittäisen jutun, niin tietysti sekin onnistuu.

Ihanan aamiaisen kruunaa täydellisesti tuo alkuvuoden kaunis aamuaurinko, mistä jo kerroinkin. Tää on mun eka talvi Helsingissä, joten en tiedä miten pitkään kevääseen nämä kultaiset aamut jatkuvat. Just sen takia luulen, että nyt on hyvä hetki tulla testaamaan Mortonin aamiaiset. Ja jos ei ihan auringon ensisäteille malta vielä herätä, niin kyllä nää setit on tarjolla joka päivä klo 14 saakka. Nähään!

Aamufiilistelyin, Anniina

Samankaltaiset artikkelit