Heimo on puhunut, osa 1: asiakaskyselyn tuloksia

Ihan ensiaskelista lähtien asiakkailla on ollu Mortonissa merkittävä mahollisuus vaikuttoo asioihin. Niinpä joulukuun alussa  järjestettiin taas kerran nettikysely asiakkaille keskeisenä ajatuksena se, mihin suuntaan Mortonia kehitettään tulevaisuudessa. Vastauksia tuli hurjasti! Kysely oli avoinna ainoostaan viikon ajan, mutta vastauksia saatiin 125 kappaletta. Se on ihan mahottoman paljon!

Nyt nämä palautteet on luettu moneen kertaan ja tarkalla silimällä. Uus vuos tuo tullessaan uusi kujeita Mortonissakin ja suunnitelmiin on haettu suuntia nimenomaan näistä teidän ajatuksista. Näistä kerrotaan lisää ensi viikolla, mutta nyt kurkistellaan vähän mitä te kyselyyn vastasitte. Sitä ennen kurkistellaan tiällä Mortonin blogissa vähän, että mitä se kysely oikein kertokaan!

Tässä ensimmäisessä osassa katsotaan vastauksia yleisesti ja toisessa osassa katsotaan asiakkaiden aloitteita.

[alunperin otsikoiden alla oli graafit mitkä näyttivät vastausjakaumat kuvaajassa ja näihin kuvaajiin viitataan myös noissa vastausteksteissä. Valitettavasti nämä graafit ovat hävinneet johonkin matkan varrelle.]

Tärkeintä Mortonissa

Mikä teille on tärkeintä Mortonissa? Ihan selkeästi silmille hyökkäsi se asia, että teille tärkeintä on Mortonissa ruoka- ja keikkahommat. Tavallaanhan tuo ”paikka missä tavata ihmisiä” liittyy nuihin edellisiin kovin tiiviisti. Ja jos nämä kolome narskautellaan yhteen ni sehä tarkottaa että melekein 4/5 asiakkaasta on hyvin saman tapasilla ajatuksilla liikenteessä. Se on hyvä se!

Suomen paras

Missä Morton on Suomen paras? Morton on aina ollu liikenteessä varsin kunnianhimoisilla ajatuksilla ja siks tämä on enemmän kuin tärkeä kysymys. Kappas kummaa, esiin nousee aikalailla samat jutut ku edellisessäkin kohdassa. Tosin tuo keikkapaikka nousee esille vielä aiempaakin selvemmin. Kai se on uskottava, että nuissa keikkahommissa ollaan onnistuttu varsin mukavasti!

Väitteitä Mortonista

No sittenpä narskauteltiin tarjolle tämmönen kymmenen väitteen sarja liittyen Mortoniin. Mukana oli sekä mukavampia että ikävämpiä väittämiä. Eniten ääniä sai kohta joka väittää Mortonin henkilökunnan olevan ystävällistä, ammattitaitosta ja tietenniin kaikin puolin muutenkin niin ihanata. Hyvänä kakkosena tuli tuo, että Mortonissa on jotakin ainutlaatusta. Meistä tuntui aika kivalta tuntui nämä ajatukset.

Yleisesti ottaen vähiten ääniä sai nuo kriittisemmät väitteet esimerkiksi hintoja koskien. Äkkiseltään tätä vois tulkita, että Mortonin hintatasoo pidetään varsin kohtuullisena. Jos nyt kovin äkkinäisiä johtopäätöksiä vetelis, ni vois aatella perusasioitten olevan Mortonissa ihan mukavalla mallilla. Eikö?

Avvointa pallautetta

Näin entisenä rautalampilaisena on aina päästävä käymään Mortonissa kun sielläpäin ollaan

Vastaus asiakaskyselyssä

Avointa palautetta tuli varmaan rekkakuormallisen verran. Sitä tuli niin paljon, että kaikkeen ei pystytä heti reagoimaan, mutta askel kerrallaan hommia viiään etteenpäin. Kaikki ne on kuitenkin luettu.

Kehuja

Morton on lämminhenkinen ja kotoisa. Sinne ovat tervetulleita kaikenikäiset ja näköiset. Lisäksi on ollut mukava että olette järjestäneet koko perheen tapahtumia niin että lapsetkin on huomioitu. Morton on todella koko kylän ja perheen paikka. Kiitos uutterasta työstänne ja kehittämishalustanne ja ystävällisestä palvelusta. 

Vastaus asiakaskyselyssä

Yleisesti ottaen moneen kertaan toistui kiitos mukavan lepposasta asiakaspalvelumeiningistä ja siitä, että Morton on yleensäkin pystyyn pantu nimenomaan Rautalammille. Pakko on sannoa, että onhan tässä aikamoisen hauskoja hetkiä matkan varrelle jo sattunu ja mikä parasta, lisää on tuloillaan!

Myös tätä vuorovaikutusta asiakkaitten kanssa kiiteltiin. Tuntuu varsin etuoikeutetulta, kun meillä on niin aktiiviset asiakkaat ketkä tahtoo auttaa Mortonia kehittymmään. Aivan alusta asti Mortonia on tehty asiakkaiden kanssa yhdessä!

Kehitettävätä

Baaritiskin edessä on liian vähän istumapaikkoja. Enemmän istumatilaa, ja pubimaista tunnelmaa.

Vastaus asiakaskyselyssä

Saimme tosi hyviä kehitysajatuksia, mistä suurin osa oli semmosia mitä voi viiä käytäntöön ihan vaan hetimiten. Kuten nuo yllämainitut baaritiskipaikat.

Iltoina jolloin ei oo DJ veivailemassa ei ole musiikkihommat aina selvästikään sattuneet ihan kohdalleen. Ja onpa torpassa ollu kuulema talviaikaan joskus vähän turhan viileetä.

Muutamissa vastauksissa tuli ilmi, että joskus on tiskillä kohdalle tavallista nyrpeempi naama tai eväitä on joutunut odottelemaan hetken. Nämä palautteet on otettu jutusteluun koko Mortonin henkilökunnan kesken. Pyritään kyllä oikeasti siihen, että palvelu olisi aina kohdallaan joten yritetään saada nämäkin kuntoon.

Muuta

Tanssibussia ehoteltiin niin Pieksämäeltä kuin Konneveeltäkin ja tämä nyt on ihan varmasti semmonen homma mikä pistetään tulille jahka sopiva sauma löydetään!

Tähän mennessä Mortonissa nähdyistä esiintyjistä tuli palautetta niin puolesta kun vastaankin. Monenlaista on ollut ja monenlaista on tulossa. Jokaisen keikkaillan ei olekaan tarkoitus miellyttää jokaista, mutta toivotaan, että aina sillon tällön löytys ite kunkin makkuun sopivaa ohjelmaa.

Tulipa tuolta myös terveisiä Petrin äitille, nekkiin välitettiin perille!

Jatkuu huomenna …

Myös monta muuta hienoo ideata putkahti esille. Tämä blogijuttujen sarja jatkuu huomenna alotekilipailujen alotteitten käsittelyllä.

Ai niin, luvattiinpa sitä kaikkien vastanneitten kesken arpoo Mortonin joululahja. Vaikka joulut meni jo niin paketti tulee kyllä ja sen voitti itelleen Pääkkösen Eija. Onnea, ollaanpa yhteyksissä ni suahaan palakinnot perille asti.