Kesä huipentuu Live in Rautalampi -festareihin

Mortonin kesä huipentuu lauantaina 9.8.2014 Rautalammin Mortonin pihalla järjestettävään Live in Rautalampi -festariin. Esiintymässä mm. Samuli Putro, Maria Hänninen, Cool Outside solistinaan Marco Hietala sekä Big Bang.

Kesäkuun kylmä sää vähän ihmetytti, mutta tulihan se kesä tänä vuonnakin. Nyt kesäkausi on kääntynyt jo loppusuoralle. Tänä kesänä Mortonin meiningeistä on voinut nautiskella kolmessa eri paikassa; kivijalkaravintolassa eli ”Emäpitäjän Olohuoneessa” Rautalammilla, sekä konttiravintoloissa Pieksämäen torilla sekä Hertunrannan rantatorilla Varkaudessa.

Vielä elokuun ensimmäisen viikon ajan kaikki kolme ravintolaa ovat auki joka päivä – sen jälkeen tilanne hieman elää säätilanteen mukaan. Sääennuste näyttää, että kesä saattaisi tänä vuonna jatkua vähän pitempään, kuin aiempina vuosina, joten pidetään peukkuja .

Live in Rautalampi 2014

Lauantaina 9.8. Mortonin pihan ulkoilmalavalle nousevat suomen kovin rokkimimmiMaria Hänninen, mm. Zen Cafe yhtyeestäkin tuttu Samuli Putro bändeineen sekä Nightwishin Marco Hietala, joka tuo Rautalammille nuoruusvuosiensa kuopiolaisbändin ”Cool Outsiden”.

Nyt neljättä kertaa järjestettävä festari alkaa jo hyvissä ajoin klo 18 maissa. Tapahtuman juontaa kuplettimestari JiiPee Jetsu. LLippuja tapahtumaan on raivntola Mortonin lisäksi myös myynnissä nettikaupassa Tiketti.fi. Ulkolavan artistien lisäksi live-musiikki jatkuu yön pikkutunneille asti, kun Mortonin sisälavalla illan päätteeksi rokkailee Antero Jetsun ja Jari Ollikaisen luotsaama Big Bang. Seuraavassa muutama sananen illan esiintyjistä.

Maria Hänninen

Rautalammilla lapsuudessaan asunut Maria Hänninen on suomen yksi harvoja todellisia naisrokkareita. Erityisesti basistina kunnostautunut Hänninen on soittanut muun muassa yhtyeissä Freud Marx Engels & JungDave Lindholm & Lady & Canpaza GypsysDave Lindholm in EnglishPelle Miljoona & Rockers ja Pelle Miljoona Unabomber.  Soolotuotantoa hän on oman nimensä lisäksi tehnyt muunmuassa nimellä Maria Dolores. Viime vuonna radiossa erityisesti yleisradion taajuuksilla soi taajaan hänen kappaleensa ”Pahviprinsessa”.

Nykyään Helsingissä asusteleva Hänninen on nähty Mortonissa keikalla pari kertaa aiemminkin. Viimeksi hän oli liikenteessä velipoikiensa kanssa ”The Hänniset” -bändillä (joka muuten nähtiin myös Kansalaistorilla osana Rautalampi takaisin maailmankartalle!-tempausta). Tällä kertaa Maria saapuu emäpitäjään duona Jaku Havukaisen kanssa. Heidän keikkansa alkaa heti tapahtuman avauksen jälkeen eli noin 19.15.

Cool Outside, solistina Marco Hietala

Illan päätteeksi festareillamme esiintyy kuopiolainen Cool Outside solistinaan Marco Hietala. Keikka on mielenkiintoinen siinä mielessä, että herra Hietala lienee yksi kansainvälisesti tunnetuimpia savolaisia rokkareita ja ja myös siksi, että tämä keikka on Cool Outsiden comeback keikka yli 15-vuoden tauon jälkeen. Huhujen mukaan Hietala tulee poikkeamaan Rautalammilla kesken Nightwishin uuden levyn nauhoitusten.

Bändin kitaristi Pasi Mecklin kertoo, että he perustettiin tämän bändi 18 vuotta sitten, kun Kuopioon tarvittiin kunnon bändi. Niinpä pojat pistivät porukan kasaan ja alkoivat tykittää rokkia.

Nuoruusvuosinaan bändi teki paljon keikkaa Kuopiossa ja ympäri savoa saavuttaen maineen timantin kovana livebändinä. Vaikka 15 vuotta on välissä vierähtänytkin kitaristi Mecklin lupailee bändin olevan tällä paluukeikallaan varsin kovassa vedossa. Keikkasetissä tullaan kuulemaan rokin klassikoita 70-luvulta lähtien mm. White Snakelta, Totolta sekä Van Halenilta. Mahtuu mukaan omia versioita hieman yllättäviltäkin artisteilta, kuten Pinkiltä. Rautalammin keikka on yksi harvoja tilaisuuksia nähdä tämä kokoonpano lavalla – ehkä ikinä!

Cool Outside esiintyy nyt Rautalammilla alkuperäisessä kokoonpanossaan. Sittemmin bändin soittajia on nähty myös useissa muissa bändeissä ja myös esimerkiksi soiton opettajina. Bändin kokoonpanoon kuuluvat Marco Hietala (Laulu. Tuttu bändeistä Nightwish, Tarot, Northern Kings), Pasi Mecklin (kitara), Antero Seppänen (rummut, mm. Turmion Kätilöt), Janne Tolsa (koskettimet, Tarot), Marc Sabat (Basso, mm. Gimmel), Pete Rissanen (kitara).

Bändin laulaja Marco Hietala on tullut tunnetuksi erityisesti Nightwish-yhtyeestä, missä hän veivailee bassoa edelleen. Veljensä Zacharyn kanssa 80-luvulla perustama Tarot oli yksi suomalaisen raskaan rokin pioneeribändejä ja bändi nauttiikin nykyään varsinaista kulttimainetta. Samaa voi myös sanoa Tarotin 90-luvun puolivälissä Rautalammin Pestuurockissa heitettämästä keikasta, josta kuulee juttuja ”kylillä” edelleenkin. Tervosta kotoisin olevat Hietalan veljekset kävivät myös pitämässä bändikoulua Kirjavassa Satamassa Kerkonkoskella samoihin aikoihin.

90-luvun alulla huhuttiin Marco Hietalan olleen myös ehdolla Iron Maidenin solistiksi Bruce Dickinsonin jätettyä yhtyeen. Totta tai ei, jäi tuo diili toteutumatta. Vuosituhannen vaihteessa Hietala liittyi basistiksi Nightwish-bändiin ja onkin ollut väinämöismäisen habituksensa myötä  yksi bändin kantavia hahmoja sen niittäessä mainetta ympäri maailmaa. Marco Hietalassa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla savolainen ”viäräleukasuus” ja kansainvälisen tason raskaan musiikin tykitys.

Miten Cool Outside päätyi Live In Rautalampi-tapahtumaan? Vastaus on yksinkertainen; omasta tahdostaan. Yhteydet emäpitäjään ovat varsin suorat sillä bändin rumpali Antero on asustellut jo pitkään paikkakunnalla ja myös kitaristi Pasille paikkakunta on varsin tuttu perhesuhteiden kautta.

Samuli Putro

Yksi illan päätähdistä on laulava lauluntekijä Samuli Putro. Putro marssittaa emäpitäjän kesäiltaan koko nimekkään orkesterinsa, johon kuuluu muiden muassa kitaristi Mikko Kosonen ja rumpali Mikko Kaakkuriniemi.

Samuli Putro nousi julkisuuteen varsin suositun Zen Cafe yhtyeen nokkamiehenä. Bändin tunnetuimpia biisejä kuten ”Todella kaunis” ja ”Piha ilman sadettajaa” kuulee edelleen soivan radiossakin varsin usein. Vuonna 2007, kun Zen Cafe jättäytyi telakalle alkoi Putro työstää soolomateriaalia. Keväällä julkaistu ”Taitekohdassa” oli miehen viides sooloalbumi. Julkaisunsa jälkeen se keikkui Suomen albumilistan kärkikolmikossa useita viikkoja. Uusimmalta levyltä viimeaikoina radioaalloilla on pyörinyt paljonkin biisi ”Milloin jätkät tulee?”.

Mustan lierihattunsa lisäksi Putro tunnetaan erityisesti suomalaista sielunmaisemaa hämmästyttävän hyvin maalaavista lyriikoistaan. Hänet on mm. palkittu pari vuotta sitten Juha Vainio-palkinnolla. Zen Cafen aikoihin verraten ei melankolia ole soolotuotannossa aivan yhtä voimakkaasti läsnä, kuitenkin edelleen kappaleiden tekstit havainnoivat arkielämäämme poikkeuksellisen rehellisesti ja tarkkanäköisesti. Putron mukaan uusien tekstien syntymiseksi on nähtävä riittävästi uusia paikkoja. 

Saa tuijottaa tosi tarkkaan, että löytää kotipihalta jotakin sellaista, mitä ei ole aiemmin huomannut. Vieraassa paikassa kaikki havainnot ovat uusia.

Samuli Putro, Keskisuomalaisen haastattelu 28.3.2014

Live In Rautalampi – festarin yksi pohja-ajatuksia on nostaa lavalle rautalampilaisia sekä paikkakuntaan liittyviä artisteja. Putron sukujuuretkin juontavat Rautalammille, Laitisen sukuun Pukkiharjuun ja Kerkonkoskelle. Putrolla on yleensä tapana lähteä pois kotikulmilta tekemään uusia biisejä. Kuuleman mukaan Zen Cafen aikoihin hän oli  ajatellut kirjoittavansa yhden levyn biisit Kiesimäjärven rannalla Kerkonkoskella. Tuo visiitti jäi kuitenkin tekemättä.

Samuli Putro on esiintynyt Rautalammilla kerran aiemmin, kun hän heitti kesällä 2010 soolokeikan Korholan rantalavalla. Mortonin ulkoilmalavalle Samuli Putro orkestereineen nousee noin 20.45.

Big Bang

Illan päätteeksi keikat siirtyvät Mortonin sisätiloihin. Siellä paikallista väriä kattauksen tuo rautalampilais-kuopiolainen Big Bang. Pitkäpartainen rumpali Antero Jetsu on rautalampilaisen rokin varsinaisia pioneereja ja hänet on aiempina vuosina nähtä tässä samaisessa tapahtumassa mm. southern rokkia soittavan Grand Merlinin riveissä. Kuten myös Big Bangin kitaristi Jari ”OG” Ollikainen. Heidän lisäkseen lavalle nousevat Mika Laine basson varteen sekä Väiski Väätäinen kitaraan. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa on illan setissä luvassa vanhaa kunnon rokkia Lynyrd Skynyrdiltä, Stevie Ray Vaughanilta, ZZ-Topilta ja muilta vanhoilta parroilta.

Bändin nimen historiaa tiedustellessa Antero Jetsu muistelee, että tarkoituksena oli vain keksiä bändille jokin iskevä nimi. Mikä voisikaan olla universumin alkuräjähdystä iskevämpi nimi?

Kesän päätös myös konttiravintoloissa

Myös konttiravintoloissa on luvassa vielä ohjelmaa. Pieksämäen konttiravintolan esiintyy mm. Terika-bändistä tuttu Terhi Karjalainen lauantaina 16.8. Pieksämäellä nähty kontti matkustaa elokuun viimeiseksi viikonlopuksi esnimmäistä kertaa historiassaan Satoa-katuruokataphatumaan Kuopioon!

Varkauden konttiravintolassa kesäkauden päättäjäisiä eli ”Venetsialaisia” vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna, merkkaa se siis kalenteriisi. Päättäjäisten tarkemmasta ohjelmasta kerromme tarkemmin lähiaikoina.

Mortonin kaikkien kolmen ravintolan henkilökunta ja muut mortonilaiset tahtovat kiittää teitä mahtavia asiakkaita tästä kesästä tähän asti. Jatketaan kesästä nautiskelua niin kauan kuin vaan säiden herrat antaa myöten – tervetuloa moikkaamaan!

Samankaltaiset artikkelit