|

Konttiravintola kutsuu katusoittajia Kuopioon

Haluamme jatkaa lämminhenkistä yhteiseloa katumuusikoiden kanssa. Morton tarjoaa terassinsa Kuopion ydinkeskustassa katusoittajien esiintymispaikaksi kesäperjantaisin, tarjolla on myös suora paikka tavoittelemaan tuhannen euron rahapalkintoa Raittisoittokilpailun finaaliin.

Konttiravintola Morton tulee sijaitsemaan keskeisellä sijainnilla, Kuopion kävelykadulla H-talon vieressä. Katusoittomeiningin mukaisesti soittajat voivat laittaa “hatun kiertämään” yleisön joukkoon, Konttiravintola tarjoaa soittajille ruokaa ja juomaa.

Etsimmekin nyt artisteja ja kokoonpanoja, jotka tahtovat tulla viettämään leppoisia kesäiltoja kanssamme. Yksin, kaksin tai kimpassa – sillä ei ole väliä, myöskään musiikkityylillä ei ole varsinaisesti sen suurempaa merkitystä, kunhan meininki on kohdallaan. Tyypillisesti katusoitossa käytetyt soittimet ovat akustisia eikä erillisiä vahvistimia yleensä käytetä.

Katusoittajina aiemminkin kunnostautuneiden pelimannien lisäksi kannustamme myös muita olemassa olevia bändejä lähtemään kokeilemaan tätä taiteenlajia, missä musiikki ja vuorovaikutus yleisön kanssa on usein juuri aidoimmillaan.

Tarjolla finaalipaikka Raittisoittokilpailuun

Kesän aikana Konttiravintola Mortonissa esiintyneistä katusoittajista yksi artisti tai kokoonpano valitaan suoraan syyskuussa Rautalammilla käytävän Raittisoittokilpailun finaaliin. Raittisoittokilpailu käydään nyt kolmatta kertaa Rautalammin Pestuumarkkinoiden yhteydessä, kilpailun pääpalkinto on 1000€ rahapalkinto. Ensimmäisenä vuotena voitto matkasi Kuopioon ja viime vuonna Helsinkiin. Se minne päin Suomea tonni toimitetaan tänän vuonna selviää Rautalammilla lauantaina 11.9.2016.

Valitsemme mukaan otettavat katusoittaja toukokuun aikana.

[Ilmoittautuminen mukaan on päättynyt, joten ilmottautumisohjeet ja yhteystiedot on poistettu jälkikäteen]

Samankaltaiset artikkelit