Morton.fi uudistui

Ravintola Morton uudisti nettisivujaan reilummalla kädellä lokakuun kunniaksi.

Sivut on toteutettu vähän sellaisella one-pager ajatuksella, että tärkeimmät asiat on mahdutettu yhdelle rullattavalle sivulle, jolloin niitä on kätevä rullailla yhdellä kertaa. Ulkoasu on päivitetty ajantasalle, kuitenkin Mortonin yleistä ilmettä tiukasti mukaillen. Sosiaaliset mediat ovat Mortonillekin tärkeitä kanavia pitää yhteyttä asiakkaiden kanssa, joten erityisesti TwitterFacebook ja Instagram on nostettu näkyvästi esille myös kotisivuilla.

Yksi näkyvä uutuus on blogin käynnistäminen. Blogissa tullaan kertoilemaan lisätietoa niin herra Mortonista, ihmisistä ja tapahtumista ravintolan takana sekä tietenkin ajankohtaisista asioista, kuten keikoista.

Kännykkäkäyttö lisääntyy

Internetin käyttäminen kännykällä on jatkuvasti kasvava suuntaus, joten myös Mortonin sivuja on tehty helposti luettavaksi mobiilivehkeille. Keskeiset sisällöt ovat kännykkäversiossa aivan samat kuin normaalistikin, mutta ne on esitetty hieman yksinkertaisemmassa muodossa, jotta esimerkiksi latausajat olisivat lyhyemmät.

Keskeiset sisällöt ovat kännykkäversiossa aivan samat kuin normaalistikin. Suunnitteilla on myös erillinen mobiili-applikaatio. Se on kuitenkin vielä suunnitteluasteella, joten julkaisuaikataulusta ei kuitenkaan ole vielä tarkkaa tietoa.

Miltä näyttää? Mistä tykkäsit näillä sivuilla ja mikä ei niin napannu? Heittäkääpä rohkeasti kommenttia, niin kehitellään etteenpäin.

Ai niin, kiitos testauksesta ja ennakkokommenteista AleksiTommiTimo, Markus, MattiVilleKimmoSisko ja Joonas.

Samankaltaiset artikkelit