Morton avaa Konttiravintolan Joensuuhun

Totta se on, avaamme uuden Konttiravintolan Joensuuhun kesäkuun alussa. Yli vuosi tätä on suunniteltu ja pakko myöntää, että arvelimme avajaisia vietettävän hieman toisenlaisissa olosuhteissa. Uskotaan edelleen ihan tosissaan tulevaisuuteen ja siihen, että ennen pitkää tilanne Suomessa palaa normaaliksi. Eli ei muuta, ku katseet eteenpäin vaan!

Joensuun Konttiravintola tulee sijaitsemaan ihan älyttömän upealla paikalla Elielinkujan rantapuistossa. Tuossa edessämme liplattelee Pielisjoki ja seläntakana näkyy olevan kaupungintalo sekä kaupunginteatteri. Ollaan siis aikalailla Joensuun ytimessä.

Asiakaspaikkoja tulee olemaan 100, joista 20 on sisätilassa ja loput aurinkoisella terassilla. Ravintola myy ruokaa myös mukaan ja Joensuussa toimivat ruokalähettipalvelut, kuten Wolt, toimittavat evästä aivan kotiovelle saakka. 

Tarkempia avajaispäiviä ja semmosia kertoillaan, kunhan ne tarkentuvat, mutta siihen kesäkuun aivan alkuun niitä mallaillaan. Onhan se sanomattakin selvää, että tässä nyt seuraillaan silmä tarkkana tätä valtakunnan yleistä tilannetta ja toimitaan sen mukaan.

Töitä tarjolla!

Osa Joensuun tiimistä on jo kasassa, mutta vielä on paikkoja avoinna. Työpaikkoja kesäkauden ajaksi on tarjolla kokeille sekä tarjoilijoille. Paikat täytetään heti sopivien tyyppien löydyttyä. Lisätiedot ja hakuohjeet löydät sivulta “Työpaikkana Konttiravintola”

Karttakuva: Karttapaikka.fi

Samankaltaiset artikkelit