-
Konttiravintola Mortonin yrittäjä ja toimitusjohtaja Jarna Kaplas lahjoitti maakunnallisesta Vuoden nuori yrittäjä -tunnustuksesta saamansa palkintorahan kokonaisuudessaan yrityksen kotikylän, Rautalammin, lasten ja…
-
Tulevana viikonloppuna Kuopion keskustan kadut valtaa jälleen Satoa Food Festival. Tottakai mekin ollaan mukana, ihan kuten aiempinakin vuosina. Tän yhden viikonlopun…
-
Syksyllä eli kesäkautemme loppusuoralla Konttiravintoloiden aukioloajoissa on paljon poikkeuksia. Niinpä kokosimme tähän kaikkien Konttiravintoloiden aukioloajat viikottain. Tuttujen mestojen lisäksi vierailemme yhden…
-
Konttiravintola Morton on voittanut Suur-Jyväskylän lehden järjestämän Paras kesäterassi-äänestyksen. Kilpailussa ehdolla oli parisenkymmentä terassia ympäri Jyväskylää ja asiakkaat saattoivat äänestää lempiterassiaan…
-
Kenen kesä kaipaisi piristystä? Kuka ansaitsisi yllätyksen? Kenet sinä haluaisit viedä burgerille? Puolisosi? Vanhempasi? Kaveriporukkasi? Työkaverisi? Kerro tarinasi meille ja me…
-
Mortonissa me haastamme itseämme katsomaan tuttuja asioita uusin silmin, keräämään tuoreita ajatuksia sekä kokeilemaan jotain jännittävää ja uutta. Tekemisemme on pohjautunut…
-
Konttiravintola Mortonin yrittäjä Jarna Kaplas, 32, valittiin viikonloppuna Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Palkinto jaettiin Suomen yrittäjien Get Together -tapahtumassa Kauhavalla. Voittonsa kunniaksi…
-
Vuoden nuori yrittäjä 2019 on konttiravintolayrittäjä Jarna Kaplas Savosta. Toiseksi kilpailussa ylsi kahvipaahtimo Lehmus Roasterya vetävä Arttu Muukkonen Etelä-Karjalasta ja kolmanneksi…
-
Konttiravintola Morton palaa Pieksämäen torille muutaman vuoden tauon jälkeen. Mortonin kaikkien aikojen ensimmäinen Konttiravintola toimi Pieksämäellä kolmena kesänä, vuosina 2013-2015. Välivuosina…
-
Lahjakorttien ostaminen Konttiravintolaan onnistuu nyt myös suoraan netistä, osoitteesta: http://lahjakortti.morton.fi Voit valita lahjakortin suuruuden valmiista vaihtoehdoistamme tai päättää summan itse. Lahjakortti…
-
Morton on elokuun viimeisenä viikonloppuna Kuopiossa edustettuna kahden Konttiravintolan voimin. Ensimmäinen Konttiravintolamme löytyy tutulta paikalta H-talon nurkalta, mutta toinen Konttiravintolamme on…
-
Suomen MM-rallin eli Neste Rally Finlandin varikkoalue ja ralliparkki sijaitsevat aivan Jyväskylän Konttiravintolan vieressä, Lutakonaukiolla. Tämä aiheuttaa muutoksia esimerkiksi käyntireiteissä ja…
-
Ympäri Suomea ihmiset kerääntyvät laiturinnokkiin, mökeille, juhannustansseihin ja kokkojen äärelle, kun vietetään keskikesän juhlaa, juhannusta. Myös Konttiravintolan väki on juhannuksen vietossa…
-
Konttiravintola Morton avaa neljännen ravintolansa ja saapuu toukokuussa Jyväskylän sataman Kompassirantaan. Konttiravintolan avajaisia vietetään toukokuun viimeisellä viikolla ja ravintola tulee olemaan…
-
Viikonloppuna Konttiravintola Morton on Kuopiossa oikein kahden Konttiravintolan voimin. Yksi löytyy tutulta paikalta, H-talon edestä ja toinen taas Satoa Kuopio Food…
-
Keskikesän ja yöttömän yön juhla, juhannus on taas käsillä. Silloin koko Suomi vetäytyy laitureiden nokkaan istuskelemaan tai pihalle grillailemaan. Vaikka tänäkään…
-
Mortonin esäkausi 2017 alkaa virallisesti, kun kaikki kolme konttiravintolaa avataan vappuviikonloppuna. Tarkemmin sanoen lauantaina 29.4.2017 klo 10.30. Löydät meidät siis Kuopiosta,…
-
Näin heinäkuun alussa Konttiravintolassa on kaksi erityistä syytä juhlaan. 2.7. on Ravintola Mortonin synttäripäivä ja pari päivää myöhemmin 4.7. on tavallaan…
-
Konttiravintolan oma, vain meitä varten tehty ”Morton Steam Beer” sai tälle kesälle uudistetun, varsin raikkaan reseptin. Myös tällä kertaa oluen valmistuksesta…
-
Me julistamme kesän nyt virallisesti avatuksi. Se tarkoittaa sitä, että kaikki kolme Konttiravintolaa – Äänekoskella, Kuopiossa ja Varkaudessa – ovat tästä…
-
Pian Konttiravintola Morton on valmiina aloittamaan kesän myös Savonmuan sydämessä Kuopiossa. Avajaisia vietetään keskiviikkona 18.5.2016 klo 14.00. Konttiravintola sijaitsee aivan Kuopion…
-
Konttiravintola Mortonin kesäkausi 2016 tulee alkamaan vappuaattona, lauantaina 30.4. klo 10.30. Tuolloin avautuvat konttiravintolat Äänekosken Rantapuistossa sekä Varkauden Hertunrannassa, samoilla tutuilla…
-
Haluamme jatkaa lämminhenkistä yhteiseloa katumuusikoiden kanssa. Morton tarjoaa terassinsa Kuopion ydinkeskustassa katusoittajien esiintymispaikaksi kesäperjantaisin, tarjolla on myös suora paikka tavoittelemaan tuhannen…
-
Konttiravintola Morton muuttaa ensi kesäksi Pieksämäeltä Kuopion keskustaan, kauppakeskus H-talon vierelle. Kaksi muuta Konttiravintolaa asettuvat viime kesän tapaan Varkauden Hertunrantaan sekä…
-
Avasimme Mortonin Konttiravintolan Äänekoskelle tänä kesänä. Samassa paikassa jatkamme myös ensi kesänä eli vuonna 2016. Vuokrasopimuksen jatkamisesta sovittiin Äänekosken kaupungin kanssa…
-
Vaikka kesää on vielä jäljellä nyt voisi jo kysyä millainen on ollut kesä 2015? Kysymyksiin vastaa Mortonin yrittäjä Jarna Kaplas. No,…
-
Kalenteri juoksee jo elokuuta, joten Mortonin konttiravintoloiden kesäkausi on kääntymässä loppusuoralle. Tässä tarkempia tietoja loppukesän aukioloajoistamme ja tapahtumavierailuista. Pieksämäellä olemme auki…
-
Pieksämäen konttiravintolassa tulossa on kesän vilkkain viikonloppu, sillä katukuvan täyttävät nahkatakit, tötterötukat, kellohameet ja amerikanraudat. Pieksämäellä järjestetään jo 14. kerran yksi…
-
Tänä kesänä Konttiravintola Mortonissa ihmisten lisäksi herkuttelemaan pääsevät myös koirat. Koirat ovat olleet terassillemme tervetulleita aiemminkin, mutta on harmittanut nähdä niiden…
-
Mortonin konttiravintolan kevätkiertue huipentuu viikon mittaiseen vierailuun Kuopiossa. Kevätkiertueemme ohjelma täydentyy Helsingin ja Rautalammin jälkeen vielä yhdellä kohteella, kun asetumme Kuopion…
Siinä kaikki tällä kertaa!
Siinä kaikki tällä kertaa!